Puolan Katowicen konservatoriosta lyömäsoittajaksi valmistuneen Ewa Kaarelan tie kulki Suomeen vuonna 1974.Täällä hän aloitti esiintymisensä rumpalina ja laulajana, mutta sittemmin keskittynyt puhtaasti laulusolistin tehtävin. Koti löytyy tätä nykyä Pirkkalasta.
Taustalla on menestystä lukuisissa laulukilpailuissa. Ansiolistaan on kertynyt muun muassa toinen sija vuoden 1991 Tapsan Tähdeilta , toinen sija vuoden 1999 Lady Summertime jazz kilpailusta ja 2001 ensimmäinen sija Seniorilaulu kilpailusta.
Suomen eriläiset jazz-tapahtumat ovat vuosien saatossa tullet Ewa Kaarelalle tuttuakin tutummiksi. Televisiosta hänet on saanut bongata muun muassa huippusuurta suosiota nauttineesta Bumtsi-Bum-visailusta. Laulajatar vieraile solistina erilaisissa kokoonpanoissa esim. Nokia Big Band, Poriginal guartet, Andaluusia Swing Band ja on yhteistyössä mm. Pentti Lasasen, Antti Sarpilan, Claes Anderssonin ja Seppo Hovin kanssa, mutta luotsaa myös omaa, monipuolisista muusikoista koostuvaa EWA KAARELA SWING BAND -yhtyettään. Bändi on tullut suomalaiselle yleisölle tutuksi esiintyessään aktiivisesti Suomen tärkeimmissä jazz festivaaleissa mm. Pori Jazz, Ruska Swing, Kouvola Dixi, Otava Jazz, Baltic Jazz sekä omista järjestetystä konserteista.

Ewa Kaarela & Saku Järvinen
Ewa Kaarela Swing Band on julkaisut 4 levyä:
1. It’s All Right With Me. Levy sisältää jazzin ja swingin klassikoita. Levy on äänitetty vuonna 2001 Czapla studiolla ja TV Yleisradion Tohlopin studiolla. Alkajaisiksi Cole Porterin säveltämä nimikkokappale iskee tajuntaan kuin pajavasara. Asialla on Suomeen kotiutunut puolalaiskolmikko, joista Nowak ja Czaplicki ovat TV2:sta tuttuja multimuusikkoja ja kolmas on Ewa Kaarela, rehevä ääninen vanhan kunnon jazzin ja viihteen laulajatar (RytmiJazz -Osku Rajala).
2. Things Happen That Way, jossa on nostettu eritysesti esiin säveltäjä Toivo Kärjen (1915-1992) jazz-henkistä tuotantoa. Levy on tehty vuonna 2004. Kukaan syntyperäinen suomalainen laulaja ei ole osoittanut kiinnostusta kyseisen materiaalin. Sovitukset Jenttu Nowak, Saku Järvinen, Pentti Lasanen ja Antti Sarpila.
3. Ewa Kaarela Sings Kaj Chydenius. Levy tehty vuonna 2006 ja se sisältää Kaj Chydeniusin sävellyksiä, join englanninkieliset tekstit on tehnyt Barbara Helsingius. Sovitukset Saku Järvinen. Äänitetty Jussi Alangon studiolla.
4. A tribute to Wladyslaw Szpilman, on puolankielinen vuonna 2010 julkaistu albumi. Sävellykset ovat Wladyslaw Szpilman, joka oli puolalainen säveltäjä (1911 – 2000). Puolan ulkopuolella Szpilman tunnetaan laajalti Roman Polańskin elokuvan Pianisti päähenkilönä. Elokuva perustuu hänen kirjaansa siitä, kuinka hän selvisi holokaustista.
The Knight`s Cross of the Order of Merit of the Republic of Poland
On 9 April 2008in the evening, the President of The Republic of Poland Mr. Lech Kaczynski and Mrs Kaczynska went on an official visit to the Republic of Finland. President of the Republic of Poland awarded orders to the citizens of the Republic of Finland who rendered considerable services to the development of Polish-Finnish cooperation and to upholding Polish national traditions. Following persons received decorations. Mrs. Ewa Kaarela were awarded The Knight`s Cross of the Order of Merit of the Republic of Poland for meritorious services to the development of Polish-Finnish cooperation. Ewa Kaarela-member of the Polish Union, co-founder of a jazz band.” Ewa Kaarela Band” she organises concerts to promote Polish poetry and music at schools, libraries and old people homes, she promotes knowledge of Poland.